Soiva peli

 Kevät keikkuen tulevi. Tällä hetkellä eletään takatalvea. Olimme jo saaneet maistaa 15 asteen lämpötiloja ja auringon paistetta. Lumet sulivat silmissä ja olivatpa jotkut ehtineet jo haravoida pihanurmensa. Kevät oli jo selvästi tavoittanut meidän pitkän talven jälkeen. Kunnes ilma äkisti viileni ja taivas alkoi pudottaa lunta. Voi, mikä järkytys oli herätä valkeaan aamuun. Ja miten hankalalta liikkeelle lähtö tuntuikaan. Ei auttanut kuin laittaa auto lämmitykseen ja viimeistellä työ lumiharjalla. Onni onnettomuudessa oli, ettemme olleet ehtineet vaihtaa talvirenkaita autoon. Onnea on myös se, että osaa iloita pienistä asioista! 

Olen huomannut näin vanhemmiten alkaneeni reagoida aikaisempaan voimakkaammin vuodenaikojen ja säiden vaihteluun. Viime syksy tuntui aikaisempia syksyjä raskaammalta pimeyksineen, kylmyyksineen ja koleuksineen. Tuleva pitkä pimeä ja kylmä aika tuntui raskaalta.  Siitäkin selvittiin ja nyt ollaan jo voiton puolella! Aikainen Kevät ilostutti mieltä ja kehoa. Kunnes saimme tuta kevään petollisuuden ja raakalaismaisen takatalven. Takatalvi on ollut minulle aina jonkinmoinen takaisku. Olen reagoinut siihen aina flunssankaltaisella olotilalla. Nyt ei sellaista tullut muuten kuin ehkä henkisellä tasolla. Huumorilla tästäkin selvitään. Ja sisulla. Periksi ei anneta ja usko parempiin aikoihin kestää!

Näin pitkälle blogissa pääsin ennen kuin olen maininnut sanallakaan aihetta, miksi minusta alunperin tuli " blogisti". Kaikkihan alkoi siitä, kun aloin kirjoittaa sairaskertomustani. Jostain tuli ajastus perustaa blogi, jossa toisin rehellisesti esiin sairastumisen, sairastamisen ja toipumisen tuskaa. Ajatus oli itsekäs. Halusin pysyä järjissäni Cushingin kyydissä. Toisaalta blogillani on koko ajan ollut myös jalo tarkoitus. Olla kohtalotovereiden äänitorvi, tuki ja apu. Tätä toimea olen saanut tehdä tähän päivään saakka ja toivottavasti myös jatkossa. Tämä on sydämen asia. 

En todellakaan ole tämän harvinaisen sairauden asiantuntija. Sen olen pystynyt hyväksymään. En edes yritä. Se on liian monimutkainen ymmärtää. Jätän asiantuntijuuden suosiolla lääkäreille. Tätä kirjoittaessani huomaan kehittyneeni. Hoitajasta on todella tullut potilas. Vaikka olen taas virallisesti terveiden kirjoissa, kontrollit jatkuvat. Cushing jaksaa yllättää. Loppuvuodesta 2024 kortisoliarvot alkoivat jälleen kohota. Nukuin huonosti ja koin lihasheikkoutta. Selkeitä Cushingin oireita! Lääkäri oli kirjoittanut epikriisiin pahaenteisen lauseen: "Näyttää siltä, että Cushing on uusiutunut". Sovimme, että tauotan kaksi lääkettä, jotka voivat nostaa kortisolia. Jälleen pienehkön kriisin paikka. Jaksaisinko kahden kuukauden taukoa lääkkeistä, jotka olivat minulle tarpeen. Pelkäsin oireden pahenemista. Mutta pakko mikä pakko. Täytyihän asiaan saada selvyys. Alkuvuodesta 2024 otettu MRI kuva puhui sen puolesta, ettei aivolisäkekasvain ollut uusinut. Kuva oli " puhdas". Mutta mistäpä näistä tietää? Varmaa on vain epävarma. Ei siis auttanut muu kuin tauottaa lääkkeet. 

 Onneksi mitään katastrofaalista lääketauon aikana ei tapahtunut. Pärjäsin ihan hyvin. Kävin kahden kuukauden päästä laboratoriossa. Ja mitä selvisikään! Kortisoliarvot olivat normaalit! Jopa hieman alakanttiset. Uusi endokrinologi julisti minut terveeksi. Ihmiseksi, jolle kuulemma voisi jatkossa määrätä rajoituksetta mitä lääkettä vain. Yhdessä pohdimme vaihdevuosien alkamista unettomuuden, lihasheikkouden ja painonnousun taustalla.  Ja näin se varmaan on. Tai ainakin sitä kohti ollaan kovasti menossa.

Viime aikoina vaihdevuosista on puhuttu paljon eri medioissa. Tämä tietenkin on hyvä asia. Esille on tullut, ettei niitä oikein osata hoitaa. Osalla naisista vaihdevuosioireet on todella vaikea ja hankaloittavat elämää monin tavoin. Toisilla taas on helpompaa ja jotkut eivät huomaa olossaan oikeastaan mitään. Silloin, kun oireet ovat hankalat toki korostuu se, ettei vaivaa osata hoitaa tai lääkäri suhtautuu oiresiin välinpitämättömästi. Suosittelen jokaiselle lämpimästi kääntymistä asiantuntevan lääkärin puoleen. Usein se tarkoittaa asiointia yksityispuolella. Ja kaikille se ei ole tietenkään taloudellisesti mahdollista. Surullista, mutta toki totta.

Tietysti vaihdevuosiin liittyy se kuuluisa henkinen puoli. Koen jonkinlaista surua siitä, että olen elämässäni nyt tässä vaiheessa. Jokin aikakausi on nyt eittämättä ohitse. En ole enää nuori, en vielä vanhakaan. Kuin toinen murrosikä. Kun ei olla enää lapsia, muttei vielä aikuisiakaan. Hankalaa ja epävarmuutta aiheuttavaa. Mistä asioista joudun luopumaan, halusin tai en? Mitä on tulossa? Tuleeko minusta vihainen, vanha nainen? 

Itse olen ainakin vielä siinä onnellisessa asemassa, ettei oireet ole vaikeat. Toki itsehoidan oireita. On erityisen tärkeätä pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan. Sitä ei kukaan muu tee. Liikun monipuolisesti ja syön terveellisesti. Herkuttelua kuitenkaan kokonaan itseltäni kieltämättä. Joogan, pilateksen ja saliharjoittelun koen ensiarvoisen tärkeiksi. Väheksymättä lenkkeilyä.  Cushing opetti aikanaan hidastamista. Ei tarvitse rääkätä itseään henkihieveriin. Rauhallisemminkin voi tavoittaa jotain tärkeää. Tätä kautta löysin joogan ja pilateksen maailmaan. Suosittelen kokeilemaan. Koen, että meille jokaiselle kovin tärkeä uni on parantunut näiden kahden lajin myötä. 

Teimmepä mitä vain, ajan hammas puree meihin kaikkiin. Toisiin kovemmin kuin toisiin. Huolimatta tästä koen omistavani nuoren mielen ja muutoinkin olen mielestäni edelleen ihan soiva peli! 

 Olen siinä onnellisessa asemassa, että pääsen metsään helposti vaikka joka päivä. Käytän tätä etuoikeuttani reilusti hyväkseni. Uskon luonnon parantavaan voimaan. Tänään lenkillä metsässä havahduin siihen ajatukseen, että näin on ollut aina. Olen  hakeutunut metsään jo lapsesta/ nuoresta lähtien. Olen aina kokenut suurta turvaa metsässä. Se on rauhoittanut mieltäni ja lievittänyt ahdistustani. Muistan, miten teininä usein lähdin kävelemään metsään ja sain usein rauhan myrskyäviin tunteisiin. Luonto hellii kehoa ja mieltä. 

En osaa pelätä metsässä. Mielestäni on turvallista kulkea pimeässä metsässä otsalampun valossa. En osaa pelätä metsän eläimiä. Vaikka tiedän, että lähistöllä voi olla ilveksiä, kettuja jopa susia aivan lähimaastossa. Uskon niiden väistävän ihmistä. Enemmän pelkään ihmisiä ja heidän pahoja tekojaan. Metsän suojissa koen olevani turvassa.

Suvussani on ollut metsästäjiä ja kalastajia. Minusta ei tullut kumpaakaan. Olen vain luonnosta nauttija. En toki väitä, ettei kalastaja tai metsästäjä nauti luonnosta. Näin varmasti tapahtuu. Minulle luonto ja erityisesti metsä on ainainen ihastelun kohde. En voisi kuvitella elämää ilman sitä. Toinen asia jota aina kaipaan läheisyyteen on järvi. Ilman sitä koen olevani kuin kala kuivalla maalla. Lapsuudenkotini sijaitsee järven läheisyydessä samoin molemmat mummolat. Se kai on syy siihen, että kaipaan aina järvimaisemaan. Pidän vedestä myös elementtinä ja pidän uimisesta. Jälleen olen onnekas. Kotini on järvimaisemassa. Pääsen kesäisin helposti pulahtamaan järven virkistävään syleilyyn.

Nautitaan keväästi, tuli lunta tai ei. Ihania ovat kevätiltojen raikkaus ja seesteisyys. Kuin lupaus jostain, mitä kannattaa odottaa. Pidetään huolta itsestä ja toisista!