Jaloilleni

En halua olla taakaksi enkä vaivaksi. Sellaiselta välillä kuitenkin tuntuu. Olen enenevässä määrin joutunut ja uskaltautunut turvautumaan toisten apuun. Olen ollut aikaisemmin jopa ylpeä itsenäisyydestäni ja itseriittoisuudestani. Olen kokenut pärjääväni hyvin pitkälti yksin. Olen oppinut kokemuksieni myötä luottamaan vain itseeni. Oppinut pitämään ihmiset tietyn etäisyyden päässä. Olen kokenut ihmisarkuutta ja väsymystä ja pelkoa kontakteissa toisiin ihmisiin. Silloin on helpointa yrittää tulla toimeen yksin. Tiettyyn rajaan asti. Vuosien terapian, henkisen kasvun ja elämänkokemuksen myötä olen rohkaistunut, minusta on tullut avoimempi. Edelleen tunnen ajoittain epävarmuutta sosiaalisissa tilanteissa. Olen ujo ihminen. Peitän sen hyvin ja ihmisten voi olla vaikea uskoa sitä, jos asia tulee puheeksi. Luulen, että se on tyypillistä monelle sosiaalista pelkoa potevalle henkilölle. Useimmat osaavat olla luontevasti vuorovaikutustilanteissa eikä heistä päälle päin huomaa jännittämistä ta

Sain HUS:sta tekstiviestin. Siinä ilmoitettiin leikkausajaksi 27.8.2020. Jonotusajaksi lupailtiin 1-3 viikkoa. Tuohan ei ylitä luvatun kuin neljällä päivällä. Kyllä suomalainen terveydenhuolto toimii ja vieläpä aikataulussa. Ehdin iloissani ilmoittaa asiasta jo lähipiirille. Kunnes tajuntaani iski päivämäärä tulinumeroin; 27.8. Elokuussa? Vielä kuusi pitkää, piinallista viikkoa. Eeeeiiii. En jaksaisi enää. Viime ajat ovat olleet poikkeuksellisen hankalat voinnin suhteen. On heikottanut ja pyörryttänyt,ollut pahoinvointia, päänsärkyä, hiki on helmeillyt otsalla ja päänahassa pienimmästäkin toiminnasta. Tätäkö pitäsi sietää vielä puolitoista kuukautta? Samalta istumalta valitsen Töölön jonopuhelimen numeron. Onneksi linjat ovat vielä tähän aikaan avoinna. Esitän asiani ja kysyn onkohan viestiin tullut mahdollisesti näppäilyvirhe? Pitäisiköhän viestissä lukea 27.7? Sairaanhoitaja takoo sosiaaliturvatunnukseni potilastietojärjestelmään. Ei. Kyllä päivämäärä on ihan oikein. Leikkausaika

Olen ristiriitaisissa tunnelmissa. Sain HUS:in Töölön sairaalan neurokirurgian klinikalta kirjeen. "Sinut on asetettu toimenpidejonoon. Arvioitu jonotusaika 1-3 viikkoa." VIIKKOA! Olen jo kovin tottunut odottamaan määrättömiä aikoja ja asennoitunut siihen, että joudun odottamaan toimenpiteeseen pääsyä minulle väläytetyn 3-5 kuukauden ajan. Nytkö tämä hauskuus onkin loppusuoralla? Onko etsikkoaikani ohi? Kirjeen avattuani ja sen sisällön moneen kertaan tavattuani jään hetkeksi seisomaan hiljaisuuteen. Uskomatonta. Herkistyn. Kyyneleet nousevat silmiini. Ilonkyyneleet. Vihdoinkin. Mutta. Mutta. Potilas Manninen ei ole hyväuskoinen hölmö vaan liemissä keitetty piinkova potilas. Epäilemään kokemuksineen koulittu. Niinpä hän ei liikoja odota. Ei usko olevansa skalpellin alla kolmessa viikossa. Parempi niin, ettei tule pettymyksiä. Ainahan joku voi kiilata eteen. Joku kiireellisempi. Eikä minulla ole vielä leikkausajankohtaa mustana valkoisella. Ja vaikka olisikin, ainahan voi tul

Olen saanut tuomion. Tai ei se ole tuomio - se on pelastus. Sen eteen kannatti kärsiä. Käydä makuulle kidutusalustalle. Vuodattaa verta, hikeä ja kyyneleitä. Kaikkia näitä - kirjaimellisesti. Sinus Petrosuksen aikana otetut näytteet on analysoitu ja tulokset ovat valmistuneet ja potilas Manniselle tiedoksi saatettu. Tutkimuksessa todettiin hirmuiset ATCH-arvot ja sen avulla pystyttiin myös paikallistamaan syyllinen aivolisäkkeeni oikean puolen kallioviemäriin. Siellä ilmeisesti lymyilee adenooma, Pera Palleroisen saatanallinen kaveri ja kollega. Nämä kaverukset piiskaavat lisämunuaiseni tuottamaan ylimäärin kortisolia aiheuttaen Cushingin taudin ja potilas Manniselle suuren kärsimyksen. Potilaan ja hoitotahon yhteisponnistelujen tuloksena määrittyi hoitolinjaus. Peran ja kamunsa kohtaloksi koituu kirurgin peitsi. Thank God, olen vihdoin leikkausjonossa. Rasti seinään. Jos en jo aikaisemmin ole maininnut, niin nyt lausun, että kovin hitaasti pyörivät terveydenhuollon rattaat. Ja niill