Rennosti
On ollut surullista kokea, että jutut ovat loppu. Kirjoittamiseenkin tarvitaan voimavaroja. Tällä hetkellä tuntuu, ettei niitä ole juuri mhinkään. Toisaalta koen, että kirjoittaminen tuo minulle hyvää oloa ja sitä kautta antaa voimaa jaksaa myös muuta. Siksipä kampesin itseni näppäimille ja annoin palaa. Päätin kirjoitaa sitä, mitä mielen syövereistä kumpuaa. Helle koettelee. On toki kiva, kun on kaunis ilma ja lämmintä, mutta liika on liikaa. Kestän toki hellettä viime kesää paremmin. Pieniä askareita pystyn ilman pyörtymisen tunnetta jopa tekemään ulkosalla. Niin, tässä, kun kirjoitan huomaan, että saan päivittäin tehtyä jotain. Kokemukseni on vain se, että en saa mitään aikaan ja ainoa, mitä oikeasti haluaisin tehdä on nukkua. Oma vaatimustaso on niin korkea, että joudun taipumaan sen edessä ja kärsimään syyllisyydestä. Ei hyvä. Ei ollenkaan hyvä. Kaipaan töihin, että saisin kokemuksen siitä, että edes yritän tehdä jotain. Ja kokisin, että tekemiselläni on jotain merkitystä. Kaipa