Liirum laarum
Taas on vierähtänyt tovi edellisestä blogista. Narsistisesti toivon, että joku on kaivannut juttujani. Aina ei ole fiilistä kirjoittaa. Joskus olisi halu kirjoittaa, mutta joku muu akuutimpi asia menee edelle. Luulen, että kirjoittaminen vaikuttaa psyykkiseen vointiini. Koen voivani paremmin silloin, kun kirjoitan. Luovuuden toteuttaminen on ihmiselle tärkeää, sen olen oppinut kantapään kautta. Jos itse saisin valita, keskittyisin vain kirjoittamiseen, hoitakoon joku toppeampi ihminen käytännön työt! Voisin helposti hurahtaa kokopäiväiseksi kirjoittajaksi. Tosiasiat kuitenkin iskevät vasten kasvoja hyvin nopeasti. Taiteilijakupla poksahtaa alta aikayksikön. Kapustan ja imurinvarteen on tartuttava ja muutoinkin arjen ohjaksissa on pysyttävä ennen pakan leviämistä. Voiko yhtenä kuntoutumisen mittarina pitää tunnetta, että kotiseinät ovat alkaneet ahdistaa ja töihin paluu on alkanut houkuttaa yhä enemmän. Kotona näen vain tekemättömiä töitä, joihin tarttuminen tuntuu välillä ylivoimaisel