Monenmoista

 Mitenkä sitä oikein pitäisi elää, että olisi hyvä. Jo manan maille mennyt rakas mummoni sanoi, että kun toiselle kumartaa niin toiselle pyllistää. Pitäisikö tästä vetää johtopäätös, että suorin selin on paras? Sen enempää kumartamatta kuin pyllistämättäkään mihinkään suuntaan.  Olla "myöllä" joka suuntaan? Pysyä neutraalina ja puolueetomana. Johonkin rajaan asti onnistunee, mutta kaipa sitä joissakin asioissa on osattava kantansa sanoa. 

Viime blogin jälkeen on tapahtunut yhtä ja toista. Sota euroopassa on alkanut. Kotimaassa on työtaistelutilanne kuntasektorilla. Mikä toki minuakin hoitotyöntekijänä koskettaa. Koiramme sai pennun ja sain tuntea koronan kosketuksen henkilökohtaisesti. Siinäpä sitä monenlaista tapahtumaa. 

Töissä kohtaan sodasta ahdistuneita. Sotaa suolletaan joka tuutista. Kai siinä herkempi sekoaa. Itse tein tietoisen valinnan olla seuraamatta joka uutista. Paljon on tietoa liikkeellä ja saa olla tarkkana, mihin uskoo. Kaikki tyyni, koko sota on niin absurdi, ettei sitä voi pieni ihminen ymmärtää millään lailla. Aivan tietätämätön sodasta ei voi olla kukaan Suomessakaan, mutta hyväksi kokemani neuvo on, että yhdet uutiset päivässä riittää. Työ pelastaa monen, ei ole aikaa seurata jokaista lähetystä. Toki on niitäkin, joilla on mahdollisuus halutessaan lukea ja katsoa jokainen uutinen. Suosittelen keskittymään omaan elämään tässä ja nyt sen sijaan, että kantaisi harteillaan koko maailman murheita. 

Taistelutta emme täällä Suomessakaan selviä. Kuntasektorin matalapalkkaiset taistelevat oikeuksistaan. Minä en jaksa uskoa enää suuriin muutoksiin. Ehkäpä tämän kaiken tarkoitus on vain ajaa alas julkinen terveydenhuolto? Moni ammattilainen on jo äänestänyt jaloillaan ja uusia ihmisiä on vaikea saada kouluttautumaan esim. hoitoalalle. Toki muillakin aloilla on epäkohtansa, minulla on tietämystä viime vuosilta vain terveydenhuollon saralta. En ole etulinjassa kiljumassa penäten oikeuksiani. Olen aina ollut tarkka siitä, mihin hommaan lähden. Tiedän heikkouteni ja vahvuuteni. Tiedän missä haluan ja missä en halua työskennellä. Olen kuunnellut itseäni. Minulla on hyvät työolot ja kilpailukykyinen palkka moneen muuhun työpaikkaan verrattuna. Toki tiedostan sen, että olemme kautta linjan alipalkattuja. Näin on ollut aina minun työurani ajan. On pitänyt oppia elämään sen mukaan. Tottua siihen, ettei kaikkea voi saada ja että kaupassa joutuu tarkkaan miettimään, mitä voi ostaa. Tiukilla on monesti oltu. Aina löytyy kuitenkin niitä, joilla on asiat vielä huonommin. Tässähän se tuli heti se terveydenhuoltohenkilöstön sudenkuoppa. Ei osata eikä "iletä "vaatia. Kun on niitä poloisia, joilla on asiat vielä huonommin. Höpö, höpö. Kyllä työmies on palkkansa ansainnut. Mikäli Suomessa vielä halutaan nauttia korkeatasoisesta hoidosta, niin täytyy siitä  olla valmis myös maksamaan.  

Minä muistan ikuisesti sen, että olen ollut myös potilas, sairas, hoito tarvitseva ihminen. Kun taistelun jälkeen pääsin hoidon piiriin, minulla on siitä vain hyvää sanottavaa. Missä olisinkaan nyt, jos en olisi saanut hoitoa? Toki on epäkohtia, hitautta, hoitovirheitä jne. Mutta eivät ne ainakaan huonolla palkauksella ja työoloilla  parane.  Niillä on suuri merkitys yksittäiselle työntekijälle ja sitä kautta suora vaikutus potilaisiin.

Reilu kaksi vuotta olen onnistunut välttelemään koronaa. Nyt se sitten löysi tiensä meillekin. Yksi lapsista sairasti sen jo maaliskuussa. Ihme kyllä me muut emme saaneet silloin tartuntaa. Pääsimme kaikki kevätlomalle Espanjaan. Emmekä onnistuneet sielläkään sairastumaan. Ilmat eivät Espanjassa oikein suosineet, mutta loma on aina loma. Jo se ,että pääsee välillä aivan uusiin maisemiin on rentouttavaa ja voimia antavaa. 

Uusi työ on temmanut minut mukaansa. Pidän työstäni ja koen, että saan siinä toteuttaa ammattitaitoani, juuri sitä, mihin olen koulutuksen saanut. Olen tyytyväinen vaihdokseen päihdepuolelta mielenterveystyöhön. Suuri muutos on myös työn itsenäisyydessä. Nykyisessä työssä olen hyvin pitkälti oman onneni seppä. Työ on hyvin itsenäistä. Se ei toki ole pelkästään huono asia, vaikka kaipaankin edellisen työn yhteisöllisyyttä. Jokaisessa työssä on omat hyvät ja huonot puolensa, näin se täytyy nähdä. 

On ollut hienoa ja helpottavaa havaita, että jaksan kokopäivätyössä. Tämä ei tokikaan ole minun sairaushistoriallani itsestäänselvyys, se täytyy muistaa. Toki välillä väsyttää, ketäpä ei. Täytyy olla itselleen armollinen. Hyvin tutut sanat minulta potilailleni. Joka kerran muistutan, että ne koskevat myös itseäni. 

Välillä pitää katsoa taaksepäin muistaakseen, millaisen matkan on kulkenut. Kuten sanottu sairasmatkani alku oli hyvin kiermurainen ja kivikkoinen.  Myös siksi halusin lähteä mukaan harvinaissairaiden vertaistukihenkilökoulutukseen. Invalidiliitto koulutti minut ja seitsemän muuta vertaistukihenkilöiksi. Koulutus koostui verkko-opinnoista ja sekä lähijaksosta.  On vaikea kuvailla sitä tunnetta, kun pääset omiesi pariin. Ei tarvitse selitellä olemistaan tai jaksamistaan. Toinen ymmärtää lähes puolesta sanasta mistä on kyse. Itselläni oli suuria vaikeuksia löytää vertaistuen pariin. Alussa oli jopa vaikea hahmottaa, minkä erikoisalan piiriin sairauteni kuulu, saati sitten löytää kohtalotoveria. Tai ylipäätään ymmärtää, mistä taudissa on kyse. Haluan omalta osaltani olla tasoittamassa uusien aivolisäkesairautta sairastavien ihmisten tietä. Antaa tietoa ja olla tukena. Myös tämän blogin kautta olen voinut tehdä tätä tärkeää työtä. Siitä olen erityisen iloinen. 

Meillä oli koirani saa pennun vs. pentuni saa koiran- tyyppinen iloinen perhetapahtuma 16.4. Samana päivänä oli syntynyt jo vuosia sitten edesmennyt Vilma-labbikseni. Se ei voi tietää kuin hyvää. Lysti synnytti ainokaisensa kasvattajan luona ja siellä tuo ihastuttava parivaljakko asustelee edelleen.  Saimme nähdä uuden tulokkaan ja rakkaan Lystin, kun pentu oli reilun kolmen viikon turvallisessa iässä. Voi,  mikä ihana pieni otus! Sydämeni suli täysin. Pennulla on onneksi jo uusi koti eli meillä ei koiramäärä lisäänny. Saamme Lystin takaisin kotiin alkukesästä, kun pentu lähtee omaan kotiinsa. Onpa ollutkin jo ikävä tuota omaa mustaa!

Ihanaa tämä valo ja orastava vihreys. Vihdoin pimeän talven jälkeen kevät on saapunut. Kesällä minun on tarkoitus pitää pari viikkoa lomaa. Vaikkei virallista lomaa ole ehtinytkään kertyä niin paljon, mielestäni lepo ja huilitauko ovat paikallaan. Alkusyksylle on reissuakin tiedossa. Onpa taas kiva, kun on mitä odottaa!