Kevään korvalla

Aika rientää. Pitkästä aikaa löytyi sopiva sauma kirjoittamiselle. Arki kuluu tiivisti töissä. Illat arkiaskareissa tai harrastusten parissa. Viikonloput sujahtavat hetkessä ohi palautuessa työviikon rasituksista. Sellaista se on elämä. Sairaus näyttelee yhä pienempää roolia elämässäni- ja hyvä niin. Koen, että tällä hetkellä haasteeni ja iloni ovat kuin kenen tahansa keskivertokansalaisen. Vaikka työelämässä kohtaamani ihmiskohtalot ovat temmanneet minut mukaansa, joskus löytyy aikaa myös itsepohdiskelulle. Mikä tai kuka olen? Kuulunko enää harvinaissairaisiin? Vai olenko taas tuikitavallinen perusjamppa?

 Lienen jotain siltä väliltä. Seuraavat viisi vuotta - ainakin olen endokrinologian poliklinikan seurannassa. Eivät meinaa millään laskea minua hyppysistään Meilahdessa. Edelleen tulee kutsuja postissa tai lääkäri soittelee perään. Eivät usko, vaikka kuinka sanon, että osaavat seurata minua täällä Keski-Suomessa. Eivät usko. Kusta ja verta haluavat minusta säännöllisin väliajoin. Luultavasti joudun raahaamaan luunikin pääkallonpaikalle Meilahteen eli Meikkuun, kuten piireissä sanotaan. Toisaalta koen moisen syynin turhauttavana, toisaalta se tuntuu turvalliselta. Uusiutumisen riski on aina olemassa.

 Olen jälleen kokopäivätyössä. Tämä on minulle suuri voitto ja saavutus. Koskaan aikaisemmin ei ole edes tarvinnut miettiä sitä, pystynkö tekemään koko päivä työtä. Nyt se ei ole ollut itsestään selvää. Pitkän sairausloman jälkeen minulla oli onneksi mahdollisuus palata työelämään työkokeilun turvin ja vajaata työaikaa tehden. Työkokeiluun lähtiessäni koin olevani vielä toipilas. Vähitellen ajan kuluessa voimani elpyivät. Samoin uskoni niihin. Sain testata jaksamistani kaikessa rauhassa. Kiitos työeläkeyhtiölle, silloisille työterveyshuollolle ja työnantajalle.

 Sain tilaisuuden ja tartuin siihen. Olin rohkea, luotin itseeni, hain uutta työpaikkaa ja tulin valituksi. Olen tästäkin mahdollisuudesta ikionnellinen. Pidän nykyisestä työstäni. Joudun opettelemaan uusia asioita, sietämään epävarmuutta ja kokemaan osaamattomuutta ja tietämättömyyttä. Kestän kaiken tämän. En pelkää tunnustaa sitä, etten tiedä kaikkea. Saan tukea työkavereiltani ja esimieheltäni. Toki ajoittain tunnen ahdistusta. Hyväksyn sen kuuluvan asiaan. Huomaan osaavani olla armollinen itselleni. Paremmin kuin ennen sairastumistani. Ilmeisesti minun piti oppia tämä pitkän kaavan mukaan. Nyt osaan olla tästäkin kiitollinen.

 Näen työssäni paljon kyyneleitä. Olen varannut työhuoneeni pöydälle ison pinkan nenäliinoja. Ne ovat tehneet kauppansa. Ahdistusta, masennusta, pelkoa, pakko-oireita, liiallista päihteiden käyttöä, unettomuutta, kammottavia tapahtumia, sairautta, huolta ja murhetta jne. ja yms. Näiden kuuntelua päivästä päivään ja tunnista toiseen. Tekeekö joku tervepäinen tällaista työtä? En usko. Jokin lienee näillä henkilöillä pahasti vinksallaan. Ja olen onnellinen siitä. Tiedän , ettei kaikista ole tähän. Arvostan niitä joista on. Minä olen yksi heistä.

 Minussa on vahvuutta, josta en edes itse ole tietoinen. Näen itsessäni helposti vain puutteet ja viat. Odotan aina enemmän. Vasta tiukoissa paikoissa tai niistä selviämisen jälkeen, voin todeta, että olen vahva.

 Ukrainan sota on suistanut monet raiteiltaan. Ihmismieli on hauras. Vaikka sota ei ole arjessamme läsnä, on se silti lähellämme, mielisämme. Mieli tekee kepposet, saa meidät pelkäämään ja ahdistumaan. Sodanjaloissa olevien hätään on helppo mennä mukaan. Mutta. Sota ei ole täällä. Murehtimalla emme auta ketään. Meidän vastuumme on pitää itsestämme huolta, itsemme toimintakykyisinä ja mielemme kirkkaina. Toisinaan tunnen itseni kylmäksi ja tunteettomaksi. En koe sodasta liiemmälti ahdistusta. Tietoinen valintani on ollut se, etten seuraa joka tuutista tulvivia uutisia. Saman neuvon annan potilailleni. 

 Tällä hetkellä olen koronakaranteenissa. Lapsi on saanut positiivisen testituloksen. Minulla on lieviä oireita. Kotitesti näyttää negatiivista. Huomenna pääsen viralliseen testiin. Viikon päästä meidän pitäisi olla aurinkoisessa Espanjassa. Matka on vaakalaudalla. Aika näyttää, miten käy. Epävarmuudessa eläminen on tuttua. Turvallisesta en tiedä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Välitilinpäätös 2023

CTRL+ALT+DEL

Kukkuu, kukkuu, kaakana kukkuu