Sairasta arkea ja ajatuksia
Peilin edessä. Tarkastelen käsivarsiani. Mustelmaisia, kirjavia. Taisi tulla raavittua saunassa. Kasvoni ovat minulle vieraat, oudon malliset. Toki ne ovat pyöreät olleet, mutta nyt niissä on vieras muoto.Leukapielissä kasvaa karvaa. Olisi pitänyt pyytää joululahjaksi partakone. Nyt on tyydyttävä höylään. Minä ja Gillette- uutta aamurutiineihin. Tällä kertaa onnistun olemaan tekemättä haavoja. Iho on ohentunut, kasvot punoittavat. Silmien ympärillä on ryppyjä, silmät vuotavat, suussa maistuu suolainen kyynelneste. Näkö on välillä niin sumea, että se haittaa näkemistä. Onneksi.
Suihkun jälkeen lattiakaivon ympärillä on hiuksia. Minulla on aina ollut vahvat, hyväkuntoiset hiukset. Nyt ne ovat pehmeät ja hamppuiset. Joutavatkin tippua. Hampaita särkee. Ne ovat terveiksi todettu hammaslääkärin ja suuhygienistin toimesta. Toivottavasti ne sentään pysyvät paikoillaan.Suupielet halkeilevat rasvauksesta ja b-vitamiinin syömisestä huolimatta. Decoltee ok. Kainaloissa juomuja ja arpia päätään nostaneen paisetaudin ansiosta. Edetään alaspäin. Punaisia, leveähköjä juomuja lantiolla ja alavatsalla. Ihon sidekudos pettää. Juomut, vai striimoiksiko se lääkäri niitä nimitti, ovat onneksi hieman vaalentuneet. Vatsa on pinkeä ja tynnyrimäinen, kipeä, turvonnut ja usein sekaisin. Suurimmaksi osaksi vatsan seudulla ja lantiolla nököttävät tanakasti Cushingin kolmen vuoden aikana lahjoittamat 18 kiloa. Reidet, pohkeet ja sääret mustelmilla. Kolhuja, joita ei edes muista tai ole huomannut sattuneen, nautinnollista raapimista saunanlauteilla. Muuta ei tarvita päästäkseen sinipunaiseksi. Kipuja, kramppeja ja jäykkyyttä nivelissä ja lihaksissa. Beautiful.Indeed. Kiitos kortisoli. Kiitos Cushing.
Hampaanpesu. Silmätipat. Kasvojen puhdistus kasvovedellä. Kosteusvoide.Kevyt ehostus. Ripsiväriä kunnon kerrokset tynkäripsiin. Vaikka suurin osa väristä on poskilla viimeistään aamulenkin jälkeen. Jo aikaisemminkin. Rajauksia ei pysty tekemään, silmäluomet ovat turvonneet. Ripsivärikin sottaantuu osaksi luomiin. Pitää pyyhkiä pumpulilla. Hiusten harjaus. Harja on täynnä hiuksia. Vähän hyväntuoksuista hiuslakkaa päähän. Onpahan kuitenkin tuoksu, vaikka hiuksia ei olisikaan. Könttyröin portaat alakertaan. Jalat ovat aamuisin kovin jäykät. Alakerran karvainen vastaanottokomitea ei välitä ulkonäöstäni ja kömpelyydestäni. Se ottaa minut iloisesti ja rakkaudella vastaan.
Mansetti vasemman olkavarren ympärille. Start. Kone näyttää, sekä ylä- että alapaineen olevan koholla. Edelleen. Nappaan lääkkeen huuleen. Kaurapuuroa marjasmoothien kera ja kahvia kauramaidolla, gluteenitonta näkkäriä. Vähän aamutelevisiota. Sairastajan iloja. Lapset ovat omatoimisia. Ovat syöneet aamupalan ja ovat kännyköillään odottaen bussille lähtöä. Vielä viimeiset muistuttelut ovella. Ulkohousut? Hanskat? Onko liikkavaatteet mukana? Nähdään iltapäivällä. Hyvää koulupäivää! Ovi kiinni. Hiljaisuus. Diorin leopardikuvioiset pokat päähän.Huulet ovat kuivat. Huulirasvaa, huulipunaa ja vähän huulikiiltoa päälle. Eihän sitä tiedä, kuka tulee lenkillä vastaan. Toivottavasti ei kukaan. En jaksa puhua, en halua näyttäytyä.
Pelastuin. Ketään ei näkynyt. Vain minä ja koirat metsän suojissa. Nyt kotona. Turvallisesti ovi kiinni. Ilman perhettäni olisin varmasti erakko. Hullu koiranainen. Katson peiliin. Sieltä katsoo takaisin punakka kuukasvo. Ripsivärit ovat levinneet poskille. Naama kiiltää hiestä. Pyyhin ne vessapaperilla. Irvistän peilille. Kaunista.Todella.
Täytyy tarkistaa kalenteri. Se olisi kaupunkireissu. Laboratorioon. Ihanaa, pääsee laittautumaan.Tupsuttelen kasvoilleni irtopuuteria. Ihanan mattainen lopputulos. Lisään huulipunaa ja oranssinsävyistä huulikiiltoa. Harjaan kulmakarvat kulmaharjalla. Hieman lisää ripsiväriä poisvaluneen tilalle. Asettelen pokat uudelleen silmilleni. Pöyhötän hiuksia. Katselen kynsiäni. Vastahan ne olivat pitkät ja kauniit. Nyt ne ovat katkeilevat ja hauraat. Olen jo valinnut värin. Se on oranssi.Väriä elämään, jos sitä ei jo muuten ole. Samaa sävyä kuin huulikiilto. Kynnet täytyy ensin viilata. Sitten vasta lakka. En malttaisi odottaa sen kuivumista. Liika kortisoli tekee kärsimättömäksi. Vielä täytyy suhauttaa hajuvettä, sitä jonka mies toi laivalta. Sitten vaatteet. Riisun virttyneet legginsit vastahakoisesti. Ne ovat niin mukavat. Venyvät ja paukkuvat. Kuten kroppanikin. Vaihdan jalkaani chinot. Vähän liian ohuet tähän vuodenaikaan,mutta ei minua palella.Minua ympäröi lämmittävä rasvakerros. Sitten paita. Valitsen tummansinisen lyhythihaisen paidan. Siinä on pitsiä decolteen kohdalla. Korostaa parhaita puolia.Tuliainen Budapestistä. Merkkiä Heavy Tools. Pitkä neuletakki siihen päälle. Se häivyttää mukavasti pullean vatsan. Beige palestiinalaishuivi kaulaan. Se peittää niskakyhmyn. Biisonikyhmy? Vai, mikä se oli? Pahkasika? Oli mikä oli. Lahja Cushingilta sekin. Vilkaisen peiliin. Näytän ihan ihmiseltä. Iam chic by Cushing. Or raped by Cushing? Asenne ratkaisee. Takki niskaan. Maiharit jalkaan. Reppu ja käsilaukku mukaan. Vesipullo. Onko kännykkä? Se on aina hukassa. Lompakko? Vähän joutuu hakemaan. Vihdoin kaikki on mukana. Vielä piste i:n päälle. Asettelen peilin edessä korviini sulkakorvakoruni. Niissä on teksti "Elä, naura, rakasta". Astun ulos ovesta. Olen valmis kohtaamaan ulkomaailman.
Ajaminen jännittää.Vuotavilla silmillä on hankala nähdä. Voi olla liukasta. Nelostiellä tuntuu välillä kuin auto lähtisi liukuun sivuittain, kulkisi hieman vinossa, eteenpäin kuitenkin. Näin tapahtuu vain n. 100 kilometrin tuntivauhdissa - ei alle. Yritän vaikuttaa auton kulkuun vääntämällä koko kroppaa vastakkaiseen suuntaan. Onko auton vinoittain kulku todellista? Vai pään kasvaimen aiheuttama vääristymä? Ilmeisesti jälkimmäistä. Turvallisia kilometrejä minulle ja muille tiellä liikkujille. Täytyy hidastaa, että pääsisi perille. Niinpä.
Pinnallisia ovat sairastajan mietteet- välillä. Mutta ne ovat minua. Ulkonäkö on tärkeä. On ollut tuskallista nähdä itsensä rapistuvan lisääntyvien fyysisten vaivojen lisäksi. Sen lisäksi, että hoidon myötä tervehtyisin, toivon, että myös muutokset ulkonäössäni palautuisivat. Näin kai käy -ajan kanssa. Ainakin vuoden toipumisaikaan on varauduttava. Ajatuksissa hävähti jo ikäihmisten fitnesskisoihin treenaaminen, kunnes järjen ääni karjui: "Hold your horses, Idiot!" Voiko typerämpää ajatusta olla? Altistaa taas itsensä hirveälle treenille ja stressille. Eikö ihminen ikinä opi?! Eiköhän tuo ole jo koettu ja nähty? Ja mihin se johti? Tässä sitä ollaan. Punakkana ja tanakkana stressi-Erkkinä.
Parhaiten olen nauranut, kun olen itselleni nauranut. Tai, no kyllä muutaman muunkin ansiosta olen makeat naurut saanut. Minulla on valtava rikkaus. Kykenen näkemään hauskuutta melkein asiassa kuin asiassa.Tästä ominaisuudessa pidän itsessäni ehkä kaikkein eniten. Kunpa en koskaan menettäsi sitä. Asioilla on monta puolta. Sudeettisavolaisena voin sanoa, että "oun haaskannäkönen immeinen nykyään". Ymmärtäköön tämän(kin) kuka mitenkin tai olkoon ymmärtämättä.
Summa summarum. Selviytymiskeinona ja voimavarana voi toimia mikä tahansa. Minulle voimaa antaa ja ahdistustani lievittää "itseni hauskuuttamsen" lisäksi- laittautuminen, ulkonäöstä huolehtiminen. Liikkuminen, terveellinen ruokavalio. Tosin terveet elämäntavat eivät tässä tilanteessa tuota toivottua tulosta. Näin alkuvuodesta lehtien toitottamat laihduttamis- ja liikkumisvinkit päinvastoin ahdistavat. "Haluatko eroon naparasvasta ja jenkkakahvoista?""Kolme liikettä tiukempaan korsettiin." No, korsetti se on löysempikin korsetti. Kaikki aikanaan, Päivi Elina. Hiljaa hyvä tulee. Ja mitenkäs se menikään? Maailma opettaa hiljaa kiiruhtamaan.
Suihkun jälkeen lattiakaivon ympärillä on hiuksia. Minulla on aina ollut vahvat, hyväkuntoiset hiukset. Nyt ne ovat pehmeät ja hamppuiset. Joutavatkin tippua. Hampaita särkee. Ne ovat terveiksi todettu hammaslääkärin ja suuhygienistin toimesta. Toivottavasti ne sentään pysyvät paikoillaan.Suupielet halkeilevat rasvauksesta ja b-vitamiinin syömisestä huolimatta. Decoltee ok. Kainaloissa juomuja ja arpia päätään nostaneen paisetaudin ansiosta. Edetään alaspäin. Punaisia, leveähköjä juomuja lantiolla ja alavatsalla. Ihon sidekudos pettää. Juomut, vai striimoiksiko se lääkäri niitä nimitti, ovat onneksi hieman vaalentuneet. Vatsa on pinkeä ja tynnyrimäinen, kipeä, turvonnut ja usein sekaisin. Suurimmaksi osaksi vatsan seudulla ja lantiolla nököttävät tanakasti Cushingin kolmen vuoden aikana lahjoittamat 18 kiloa. Reidet, pohkeet ja sääret mustelmilla. Kolhuja, joita ei edes muista tai ole huomannut sattuneen, nautinnollista raapimista saunanlauteilla. Muuta ei tarvita päästäkseen sinipunaiseksi. Kipuja, kramppeja ja jäykkyyttä nivelissä ja lihaksissa. Beautiful.Indeed. Kiitos kortisoli. Kiitos Cushing.
Hampaanpesu. Silmätipat. Kasvojen puhdistus kasvovedellä. Kosteusvoide.Kevyt ehostus. Ripsiväriä kunnon kerrokset tynkäripsiin. Vaikka suurin osa väristä on poskilla viimeistään aamulenkin jälkeen. Jo aikaisemminkin. Rajauksia ei pysty tekemään, silmäluomet ovat turvonneet. Ripsivärikin sottaantuu osaksi luomiin. Pitää pyyhkiä pumpulilla. Hiusten harjaus. Harja on täynnä hiuksia. Vähän hyväntuoksuista hiuslakkaa päähän. Onpahan kuitenkin tuoksu, vaikka hiuksia ei olisikaan. Könttyröin portaat alakertaan. Jalat ovat aamuisin kovin jäykät. Alakerran karvainen vastaanottokomitea ei välitä ulkonäöstäni ja kömpelyydestäni. Se ottaa minut iloisesti ja rakkaudella vastaan.
Mansetti vasemman olkavarren ympärille. Start. Kone näyttää, sekä ylä- että alapaineen olevan koholla. Edelleen. Nappaan lääkkeen huuleen. Kaurapuuroa marjasmoothien kera ja kahvia kauramaidolla, gluteenitonta näkkäriä. Vähän aamutelevisiota. Sairastajan iloja. Lapset ovat omatoimisia. Ovat syöneet aamupalan ja ovat kännyköillään odottaen bussille lähtöä. Vielä viimeiset muistuttelut ovella. Ulkohousut? Hanskat? Onko liikkavaatteet mukana? Nähdään iltapäivällä. Hyvää koulupäivää! Ovi kiinni. Hiljaisuus. Diorin leopardikuvioiset pokat päähän.Huulet ovat kuivat. Huulirasvaa, huulipunaa ja vähän huulikiiltoa päälle. Eihän sitä tiedä, kuka tulee lenkillä vastaan. Toivottavasti ei kukaan. En jaksa puhua, en halua näyttäytyä.
Pelastuin. Ketään ei näkynyt. Vain minä ja koirat metsän suojissa. Nyt kotona. Turvallisesti ovi kiinni. Ilman perhettäni olisin varmasti erakko. Hullu koiranainen. Katson peiliin. Sieltä katsoo takaisin punakka kuukasvo. Ripsivärit ovat levinneet poskille. Naama kiiltää hiestä. Pyyhin ne vessapaperilla. Irvistän peilille. Kaunista.Todella.
Täytyy tarkistaa kalenteri. Se olisi kaupunkireissu. Laboratorioon. Ihanaa, pääsee laittautumaan.Tupsuttelen kasvoilleni irtopuuteria. Ihanan mattainen lopputulos. Lisään huulipunaa ja oranssinsävyistä huulikiiltoa. Harjaan kulmakarvat kulmaharjalla. Hieman lisää ripsiväriä poisvaluneen tilalle. Asettelen pokat uudelleen silmilleni. Pöyhötän hiuksia. Katselen kynsiäni. Vastahan ne olivat pitkät ja kauniit. Nyt ne ovat katkeilevat ja hauraat. Olen jo valinnut värin. Se on oranssi.Väriä elämään, jos sitä ei jo muuten ole. Samaa sävyä kuin huulikiilto. Kynnet täytyy ensin viilata. Sitten vasta lakka. En malttaisi odottaa sen kuivumista. Liika kortisoli tekee kärsimättömäksi. Vielä täytyy suhauttaa hajuvettä, sitä jonka mies toi laivalta. Sitten vaatteet. Riisun virttyneet legginsit vastahakoisesti. Ne ovat niin mukavat. Venyvät ja paukkuvat. Kuten kroppanikin. Vaihdan jalkaani chinot. Vähän liian ohuet tähän vuodenaikaan,mutta ei minua palella.Minua ympäröi lämmittävä rasvakerros. Sitten paita. Valitsen tummansinisen lyhythihaisen paidan. Siinä on pitsiä decolteen kohdalla. Korostaa parhaita puolia.Tuliainen Budapestistä. Merkkiä Heavy Tools. Pitkä neuletakki siihen päälle. Se häivyttää mukavasti pullean vatsan. Beige palestiinalaishuivi kaulaan. Se peittää niskakyhmyn. Biisonikyhmy? Vai, mikä se oli? Pahkasika? Oli mikä oli. Lahja Cushingilta sekin. Vilkaisen peiliin. Näytän ihan ihmiseltä. Iam chic by Cushing. Or raped by Cushing? Asenne ratkaisee. Takki niskaan. Maiharit jalkaan. Reppu ja käsilaukku mukaan. Vesipullo. Onko kännykkä? Se on aina hukassa. Lompakko? Vähän joutuu hakemaan. Vihdoin kaikki on mukana. Vielä piste i:n päälle. Asettelen peilin edessä korviini sulkakorvakoruni. Niissä on teksti "Elä, naura, rakasta". Astun ulos ovesta. Olen valmis kohtaamaan ulkomaailman.
Ajaminen jännittää.Vuotavilla silmillä on hankala nähdä. Voi olla liukasta. Nelostiellä tuntuu välillä kuin auto lähtisi liukuun sivuittain, kulkisi hieman vinossa, eteenpäin kuitenkin. Näin tapahtuu vain n. 100 kilometrin tuntivauhdissa - ei alle. Yritän vaikuttaa auton kulkuun vääntämällä koko kroppaa vastakkaiseen suuntaan. Onko auton vinoittain kulku todellista? Vai pään kasvaimen aiheuttama vääristymä? Ilmeisesti jälkimmäistä. Turvallisia kilometrejä minulle ja muille tiellä liikkujille. Täytyy hidastaa, että pääsisi perille. Niinpä.
Pinnallisia ovat sairastajan mietteet- välillä. Mutta ne ovat minua. Ulkonäkö on tärkeä. On ollut tuskallista nähdä itsensä rapistuvan lisääntyvien fyysisten vaivojen lisäksi. Sen lisäksi, että hoidon myötä tervehtyisin, toivon, että myös muutokset ulkonäössäni palautuisivat. Näin kai käy -ajan kanssa. Ainakin vuoden toipumisaikaan on varauduttava. Ajatuksissa hävähti jo ikäihmisten fitnesskisoihin treenaaminen, kunnes järjen ääni karjui: "Hold your horses, Idiot!" Voiko typerämpää ajatusta olla? Altistaa taas itsensä hirveälle treenille ja stressille. Eikö ihminen ikinä opi?! Eiköhän tuo ole jo koettu ja nähty? Ja mihin se johti? Tässä sitä ollaan. Punakkana ja tanakkana stressi-Erkkinä.
Parhaiten olen nauranut, kun olen itselleni nauranut. Tai, no kyllä muutaman muunkin ansiosta olen makeat naurut saanut. Minulla on valtava rikkaus. Kykenen näkemään hauskuutta melkein asiassa kuin asiassa.Tästä ominaisuudessa pidän itsessäni ehkä kaikkein eniten. Kunpa en koskaan menettäsi sitä. Asioilla on monta puolta. Sudeettisavolaisena voin sanoa, että "oun haaskannäkönen immeinen nykyään". Ymmärtäköön tämän(kin) kuka mitenkin tai olkoon ymmärtämättä.
Summa summarum. Selviytymiskeinona ja voimavarana voi toimia mikä tahansa. Minulle voimaa antaa ja ahdistustani lievittää "itseni hauskuuttamsen" lisäksi- laittautuminen, ulkonäöstä huolehtiminen. Liikkuminen, terveellinen ruokavalio. Tosin terveet elämäntavat eivät tässä tilanteessa tuota toivottua tulosta. Näin alkuvuodesta lehtien toitottamat laihduttamis- ja liikkumisvinkit päinvastoin ahdistavat. "Haluatko eroon naparasvasta ja jenkkakahvoista?""Kolme liikettä tiukempaan korsettiin." No, korsetti se on löysempikin korsetti. Kaikki aikanaan, Päivi Elina. Hiljaa hyvä tulee. Ja mitenkäs se menikään? Maailma opettaa hiljaa kiiruhtamaan.
Ihana kirjoitus ❤️
VastaaPoista