Elämän kevät

Kevät on jo pitkällä. Ihmeesti maa on alkanut vapautumaan runsaan lumimäärän alta. Rannalla huomaa, ettei jäälle ole asiaa- ainakaan, jos ei välitä kylmästä kylvystä. On ihanaa kuulla lintujen kuoro. Se on aina yhtä voimaannuttavaa. Joka päivä voi havaita uuden kevään merkin tai edistymistä jo aikaisemmin havaitussa. Tämä kevät on itselleni edeltäjäänsä helpompi. Viime keväänä olin sairas ja odotin malttamattomasti leikkaukseen pääsyä sekä toipumisen alkamista. Toisaalta tälläkin keväällä on minulle haasteita tarjolla. Nyt olen vain paremmassa asemassa ottamaan ne vastaan. 

Olen elämäni ensimmäistä kertaa kuntoutuksessa.KELA myönsi minulle moniammatillisen yksilökuntoutuksen. En tiedä, mitä odottaa.Toki mieluiten olisin osallistunut oman sairausryhmäni kuntoutuskurssille, mutta sellaista ei yksinkertaisesti ole kovin helppoa saada kasaan. Tautini on niin harvinainen. Kuntoutuksessa on yhtäaikaa kymmenen henkilöä, joten eiköhän myös kaipaamiani vertaiskeskusteluita saada aikaiseksi. Olen kaivannut keskustelua työelämässä olevien pitkäaikaissairaiden kanssa. Minulla on tavoitteena palata työelämään, omaan työhöni. Haluaisin kuulla kokemuksia siitä, miten työelämä pitkäaikaisen sairauden kanssa onnistuu? Mitä haasteita voi tulla vastaan? Ja, mitä kannattaa ottaa huomioon? Nämä ovat itseäni hyvin paljon mietityttäviä kysymyksiä. 

Kuntoutus koostuu kahdesta eri jaksosta. Ensimmäinen, nyt meneillään oleva jakso kestää yhdeksän vuorokautta ja toinen, myöhemmin toteutettava jakso kuusi vuorokautta. Ensimmäisenä ajatuksissa siintää pääsy pois omista ympyröistä ja arjen pyörityksestä. Voin vain keskittyä itseeni ja itsestäni huolehtimiseen. Tiedän, että joudun tekemään myös töitä. Kuntoutus ei ole pelkkää lomaa, vaikka se onkin vapautta tietyistä asioista. Se on eri asioiden työstämistä ammattilaisten ohjauksessa sekä yksin että ryhmässä. Lähden tähän kaikkeen avoimin ja positiivisin mielin. Tiedän tästä olevan hyötyä minulle. Vaikka, totta kai uusi tilanne jännittää ja pelottaa se myös houkuttaa. Elämä on mahdollisuuksia täynnä. 

Kuntoutus, kuten kaikki uusi yleensäkin, jännitti etukäteen. Lähtöaamuna, piti herätä jo kukonlaulun aikaan, koska minun kutsukirjeen ohjeen mukaan piti olla paikalla Lahden Launeella klo 9. Päätin tällä kertaa päästä helpolla ja tilata Kela-taksin viemään minut oikeaan paikkaan. Minun ei tarvinnut kuin istahtaa kieseille antaa kuljettajan huolehtia muusta. Enin jännitys karisi jo taksissa, kun puhelias taksimies houkutteli minut puhumaan niitä näitä. En voi muuta kuin ihailla ammattilaisen kykyä keskustella arkielämän asioista tekemättä itsestään liiemmälti numeroa. Mieleni rentoutui saadessani jutella tavallisen ihmisen kanssa tavallisia asioita. 

Perillä minut otettiin ystävällisesti vastaan ja toivotettiin monta kertaa tervetulleeksi. Minut ohjattiin huoneeseen ja ehdin hyvin purkaa tavarani ennen virallisen ohjelman alkamista. Sain huoneen vain omaan käyttööni, kuten jokainen kuntoutuja näin korona-aikaan. Se sopi minulle erinomaisesti, koska tarvitsen yksityistä rauhoittumisaikaa ja majoittuminen toisen henkilön kanssa olisi lisännyt stressiäni huomattavasti. Nyt minulla on todella ruhtinaalliset olot yksin kahden hengen huoneessa. Ei aivan viiden tähden olot, mutta enpä sellaista kaipaakaan.

 Koronan vuoksi kuntoutuslaitoksissa on hiljaista. Niin täällä Launeellakin. Se on minun onneni, koska sain kuntoutukseen peruutuspaikan eikä minun tarvinnut odottaa kuntoutukseen pääsyä kovin kauan. Minulle oli tärkeää päästä kuntoutukseen ennen töihin paluuta ja voida testata jaksamistani ja saada tukea kuntoutumiseeni.Olen ollut iloinen, tyytyväinen ja helpottunut, kun olen voinut todeta, että selviydyn hyvin päivittäisestä ohjelmasta. 

Virallista ohjelmaa on klo 8-16. Aamu alkaa aamupalalla klo 8 ja etenee jokaisella kuntoutujalla yksilöllisen, päiväkohtaisen ohjelman mukaan. Päivä koostuu eri asiantuntijoiden ja terapeuttien tapaamisista ja ryhmätoiminnoista. Nälkä ei pääse yllättämään - ruokaa täällä saa viidesti päivässä. Ja mikäli nälkä tai herkkuhimo yllättää, noin puolen kilometrin päässä on kaksi isoa markettia, joista voi näppärästi käydä hakemassa palan painiketta. Illalla on yhteisöohjelmaa, johon osallistuminen on vapaaehtoista. Minä olen viettänyt iltoja lenkkeillen, kuntosalilla käyden ja uiden. Olen nauttinut siitä, että olen pitkän tauon jälkeen päässyt salille ja uimaan. Lihakseni ja niveleni ovat kipeät ja jäykät, mutta silti olen treenannnut sydämeni kyllyydestä, koska siihen on nyt oiva mahdollisuus. Päivän ruokatarjoilu päättyy iltapalaan, jota on mahdollista nauttia klo 19.30- 21.00. Sen jälkeen olenkin ollut jo valmis iltatoimiin ja nukkumaan. Olen nukkunut täällä erityisen hyvin. Fyysisen ja henkinen aktiviteetti väsyttää ja antaa hyvän unen. Tosin pieni häiriötekijä piti poistaa, jotta nukahtaminen mahdollistui. Huoneessani on seinäkello, joka piti niin isoa ääntä, etten pystynyt nukahtamaan. Niinpä minun oli poistettava siitä patteri. Sen jälkeen alkoi uni maistua. 

Usein puhutaan kuntoutuksen oikea-aikaisuudesta ja siitä, että kuntoutumaan pitää lähteä ennen kaikkea itsensä takia. Se lienee sitä tervettä itsekkyyttä. Nyt minä elän todeksi näitä itse omassa työssäni asiakkaiden kohdalla pohtimiani asioita. Nyt nämä asiakkaille "toitottamani asiat konkretisoituvat omassa elämässäni.Tässä kohdassa toipumistani koen kuntoutusjakson olevan paikallaan. Olen ehtinyt työstämään sairastumista, olen toipunut leikkauksesta ja toipuminen sairaudesta on hyvässä vauhdissa. Olen myös hyvin tyytyväinen siihen, että ehdin käydä kuntoutuksen ensimmäisen jakson ennen töihin paluuta. Mietin sitä, että miksi on tärkeää olla kuntoutuksessa vain itsensä takia. Omalla kohdallani se on juuri näin. En ole lähtenyt tänne kenenkään muun kuin itseni takia. Toki tästä hyötyy kaikki ympärilläni olevat, mutta ensin tulen minä. Se, että kuntoutukseen lähdettäisiin jonkun muun takia ei kanna. Oma itse tulee tässä kohtaa ensin. Itseään on rakastettava ja arvostettavan sen verran, että tärkein syy kuntoutukseen on oma hyvinvointi. Se tuo mukanaan hyvää myös muille. 

Olen täällä saanut tavata fysioterapeuttia, liikunnanohjaajaa, sosiaalityöntekijää, psykologia, sairaanhoitajaa, ravitsemusterapeuttia, jalkaterapeuttia ja lääkäriä. Heillä kaikilla on ollut jotain annettavaa minulle ja jokainen kohtaaminen on auttanut minua eteenpäin kuntoutumisen tiellä. Toki, kuten kaikessa muussakin, niin kuntoutuksessakin asenne ratḱaisee. Täällä on oltava valmis tekemään töitä. On välillä poistuttava mukavuusalueelta, muutoin kehitystä ei tapahdu. Täällä on saanut laittaa itsensä likoon, mutta on saanut myös nauttia siitä, että on voinut keskittyä vain itseensä. Olen voinut unohtaa arkihommat kotona ja saanut istua valmiiseen pöytään. Pyykitkin on pesty puolesta. Mieluusti kyllä olisin hoitanut pieniä askareita kuten pyykinpesun, mutta sekin minulta evättiin. No, kotona kyllä pyykkäystä riittää. En ehtine laitostua yhdeksässä päivässä. Hommat kotona jatkuvat entiseen malliin. 

Pitkä kotona olo on tehnyt minusta vielä enemmän erakon, mitä aikaisemmin olen ollut. Muiden ihmisten kohtaaminen ja itsensäavaaminen vieraille ihmisille jännitti etukäteen. Olen hieman hitaasti lämpiävää sorttia, joten ensi alkuun tutkailin hieman tilannetta paikan päälle tultuani. Onneksi täällä on koronan vuoksi tilaa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Kuntoutujia on vähän, kaikille on hyvin tilaa. Olen kokenut tämän hyvin helpottava asiana. Ihmispaljoudessa olisin ahdistunut enkä pystyisi keskittymään ja saamaan kuntoutuksesta sitä hyötyä, jonka nyt sain. Keskittymiseni menisi aivan muuhun asiaan. Nyt asettuminen kuntoutukseen on käynyt sujuvasti ja olen saanut ääneni kuuluviin.Tämä on ollut minulle helpompaa pienessä, turvallisessa ryhmässä. 

 Mikäli tikulla pitää kriitikin paikkoja kaivaa, niitäkin toki löytyy. Korona on aheuttanut sen, että muutoksia ohjelmiin tulee, kun joku työntekijä on pois. Toki korvaava ohjelma on aina järjestynyt ja olen saanut tästä tiedon hyvissä ajoin etukäteen. Eli tämänkin asian suhteen kaikki on toiminut niin hyvin kuin mahdollista. Mieluiten olisin ollut kuntoutuksessa, jossa olisi ollut paikalla oman sairausryhmäni ihmisiä, mutta kuten sanottua, se olisi ollut liikaa vaadittu. Sairauteni on harvinainen ja täytyy olla todella hyvä tuuri, että samasta sairaudesta toipuva ihminen sattuisi kuntoutukseen samaan paikkaan yhtäaikaa. Näin ei käynyt minunkaan kohdallani eikä asialle voi mitään. Vaikka osittain vertaistuki on jäänyt saamatta, olen erittäin tyytyväinen kuntoutuksen muuhun antiin. Hyvä ruoka on osa hyvinvointia. Tämän opin täällä kuntoutuksessa. Se, etten pidä tämän paikan ruuasta on pieni ihme. Etukäteen hieman mietin, tuleeko minulle lisäkiloja kuntoutuksen aikana. Enää en ole siitä huolissani. Ruokahaluni on välillä ollut huono. Osuutta lienee asiaan myös sairaudellani, jonka vuoksi kärsin ajoittain pahoinvoinnista eikä nälän tunnetta tule normaaliin tapaan.

 Kuten jo aiemmin mainitsin, en tullut kuntoutukseen lomailemaan. Lähdin matkaan sillä ajatuksella, että töitä on tehtävä sekä psyykkisesti että fyysisesti ja on uskaltauduttava mukavuusalueen ulkopuolelle.Vaadin itseltäni paljon. Se ei ole kadonnut minnekään. Oikeastaan täällä on vahvistunut oppi, että itselleen pitää olla armollinen. Minulla on tässä edelleen opeteltavaa, vaikka olen opetellut asiaa jo hyvän aikaa. Rentoutumisen ja levon tärkeyttä on täällä korostettu, mikä on mielestäni hyvin tärkeää. Itsensä kuunteleminen on tärkeää. Kukaan muu ei voi tietää, mitä jaksan ja miten paljon. Minun itseni on oltava tässä tarkkana, etten vedä itseäni piippuun työelämään palatessani. Tässä on kuntoutuja Manniselle pohtimisen ja opettelun aihetta! 

Minulle kuntoutuksen parasta antia on ollut se, että olen jaksanut "vetää" joka päivä koko kuntoutusohjelman läpi. Tämä on antanut minulle varmuutta häämöttävän työhön paluuseen. En ole tarvinnut edes päiväunia ja energiaa riittänyt liikkua iltaisin, kun virallinen kuntoutusohjelma on ollut jo ohi. Tämä kaikki antaa minulle varmuutta siitä, että olen menossa oikeaan suuntaan ja kuntoni on suhteellisen hyvä. Se, että olen tullut täällä kohdatuksi ja olen voinut olla ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa on saanut minut helpottuneena huomaamaan, että osaan olla kontaktissa ihmisiin aivan entiseen malliin. Usko tähänkin kykyyn on päässyt korona-ajan eristyksissä hiipumaan. Nyt voin olla tämänkin asian suhteen rauhallisin mielin ja luottaa siihen, ettei entiset kyvyt ole kadonneet minnekään.

 Kuntoutuksessa on ollut sopivassa suhteessa sekä henkistä että fyysistä rasitusta. Tämä on taannut minulle oivat yöunet heti ensimmäisestä yöstä lähtien. Onkohan joka ilta nauttimallani vihreällä teellä ollut osuutensa tässä? Mene ja tiedä, mutta pääasia, että on nukuttanut. Uni on yksi tärkeimmistä hyvinvoinnin osatekijöistä. Tämä olen itse käytännössä kokenut ja kuntoutuksessa tähän seikkaan tuli vahvistus. Moni asia ihmisen elämässä on paremmin, kun uni on hyvää. Suuri merkitys on sillä, että minulla on oma huone täällä kuntoutuksessa. Luulen, että olisin jännittänyt vieraan ihmisen läsnäoloa niin, että se olisi vaikuttanut nukkumiseeni.Lisäksi olen päässyt omaan huoneeseen huilaamaan rauhassa tapaamisten välissä. Tämäkin on ollut jaksamisen kannalta ensiarvoista.

 Kuntoutusjakso alkaa olla lopuillaan. Olen jaksoon erittäin tyytyväinen. Voin olla ylpeä itsestäni, että olen suoriutunut kaikesta kunnialla. Toki se mietityttää, miten pitkälle kuntoutuksesta saadut opit minua kantavat. Ainakin olen saanut täältä intoa ja vinkkejä itseni kokonaisvaltaiseen huoltamiseen. Suurin oppi on ollut ehkä itsensä kuuntelemisen tärkeys. Armollisuus itseä kohtaan on pidettävä mielessä. Varsinkin kaltaiselleni suorittajalle ja itsensä äärirajoille piiskaavalle henkilölle se on ollut varsin opettavaista ja huojentavaa. 

Huomenna on edessä kotiinpaluu. Se on sekä iloista että haikeaa. Lämmöllä ajattelen kaikkea täällä kohtaamaani ja oppimaani. Ihailen työntekijöiden ammattitaitoa. He ovat kaikki oman alansa asiantuntijoita ja taitavia omalla tontillaan. Jospa minun reppuuni olisi tarttunut jotain täältä myös ammatillisessa mielessä. Kuntoutujana ainakin olen saanut paljon.

Kommentit

  1. Täsmällistä kieltä sekä tarkkoja havaintoja. Mitään ei blogista puutu eikä siihen voi lisätä mitään olennaista. Hyvin skriivattu!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa että olet päässyt oppimaan. Meillä töissä tehdään hieman kuntoutusta, ja on ihana seurata asiakkaiden edistymistä. Nyt on uudet hoitolaitteet kuntoutukseen etsinnässä. Samaa mieltä tuosta, että on oltava armollinen itselle. Kuntoutus voi olla pitkä matka, mutta palkitseva. https://www.alasetimport.fi/?portfolio=cellu-m6-alliance

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit, palauteet, terveiset ym. ovat tervetulleita. Ole hyvä, anna kynäsi laulaa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Välitilinpäätös 2023

CTRL+ALT+DEL

Keväisiä tarinoita