Karanteenissa
Elämäni eristyksissä jatkuu. Tosin eristettyjä henkilöitä pyörii Villa Kivennavalla nyt aikaisempaa enemmän. Syrjäytyä en siis saa rauhassa. Maanantaista alkaen lapset ovat käyneet kotikoulua. Elämme jänniä aikoja. Tuntuu omituiselta joutua välttelemään ihmispaljoutta ja miettimään asioinnin tarpeellisuutta eri paikoissa. Uskallanko lähteä ruokakaupaan tai apteekkiin? Pakko. Ei ole vaihtoehtoja. Kaikki ei-välttämätön on pannassa. Tuntuu vaivalloiselta pestä käsiä joka käänteessä, varautua siihen, ettei saippuapesuun mahdollisuutta ole ja kulkea käsidesi taskussa. Käsien iho huutaa hoosiannaa. Rasvaa kuluu, jos muistaa kuluttaa. Yskiä ja aivastaa pitää hihaan.Hengityssuojainta en suostu pitämään, mutta huppuun tai huiviin piiloudun mielelläni.
Normaalitilanteessa paistattelisimme päivää tällä hetkellä Espanjan auringon alla. Olin ehtinyt jo kuvitella itseni aurinkotuoliin hellehattuineni siemailemassa kuohuviiniä ja kirjoittamassa blogia. Mitenhän maisemanvaihdos olisi vaikuttanut kynänjälkeen? Se jää tällä erää arvoitukseksi. Vielä puolitoista vuorokautta ennen lentoa arvoimme lähdemmekö vai emme. Tahtotila lämpöön ja aurinkoon oli niin kova, että se peittosi jopa koronan pelon. Tosin minä en koronaa mainittavasti ole pelännyt, vaikka varmaan olisi pitänyt. Ilmeisesti aivoni pitävät minua edelleen perusterveenä, jonka kaiken järjen mukaan pitäsi selviytyä koronasta melko helpolla. Toki sairastumista tilanteessani pitäsi kaikin tavoin välttää. Sairastunutta ei leikata. Sairastuminen koronaan venyttäisi hoidon alkamista ja toipumisvaiheeseen pääsyä entisestään. Venyvää ja paukkuvaa - sitähän elämäni nykyisellään on. Ja toki pitää muistaa kanssaeläjät - ajatella myös heidän terveyttään. Paras siis vain suojautua ja viettää eristäytynyttä elämää.
Lopullinen päätös jättää Espanjan reissu väliin oli helppo tehdä. Pettymyksestä huolimatta. Järki käteen ja terveys edellä. Tästä alkoi varsinaisen eristäytymisen aika Kivennavalla. Jos en tähän saakka ollut pitänyt koronaa juuri minään, nyt se alkoi todella mietityttää. Sähköposti alkoi laulaa. Lasten harrastuksia peruttiin yksi toisensa jälkeen. Tv:stä ei tuntunut tulevan uutisia kuin yhdestä aiheesta. Alkoi sairas Mannisenkin ajatus liikkua siihen suuntaan, ettei korona sittenkään ole pelkkä olankohautuksella kuitattava juttu. Kivennavalla alettiin panostaa käsien pesuun toen teolla ja miettiä tarkkaan, mihin ulko-ovesta kannattaisi poistua. Myöhään sunnuntai-iltana tuli tieto siirtymisestä kotikouluun maanantaista alkaen. Lapset ja aikuiset ovat innoissaan. Tästä lapset olivat joskus aikaisemmin haaveilleet. Aikuiset eivät niinkään. Onhan tämä ainutlaatuista. Nyt minulla on oiva tilaisuus leikkiä opettajaa. Jännää.
Rumpujen pärinää. Kellojen kilinää. Kaikkia tietysti jännittää ja kiinnostaa, miten potilas Mannisen soitto HUS:iin sujui ja mikä oli tulos? Ensinnäkin yksi tai kaksi soittoa ei riittänyt. Potilaan oli veivattava puhelimen kampea useaan kertaan ja otettava yhteys moneen paikkaan. Soittelurumban tuloksena löytyi Sellan työryhmän kirjaus, jossa viisaat päänsä yhteen lyöneet ohjeistavat uuteen, edellistä tarkempaan MRI:hin ksshp:ssa. He haluavat tarkan kuvan Pera Palleroisesta. Tieto saa pienen lamaannuksen aikaan potilaassa. Onneksi potilas on valmistautunut henkisesti viivytykseen ja ennakoinut, ettei tietoa operaatioajasta näillä näppäimillä ole saatavilla. Mutta pitipä kokeilla kepillä jäätä. Edelleen siis tutkitaan. Ei auta kuin alkaa työstämään ja sulattelemaan tätä tietoa. Toisaalta on hienoa havaita, että asiaani ollaan paneuduttu. Ei hutkita vaan tutkitaan. Ilmeisesti halutaan olla varmoja siitä, mikä möllykkä Pera oikein on. On kaksi vaihtoehtoa. Aivolisäkkeessäni majaileva hyyryläinen on joko kysta tai mikroadenooma. Se on minulle hämärän peitossa, miten näiden hoito eroaa toisistaan. Pitäisi päästä puheisiin lääkärin kanssa asian selvittämiseksi. Pohdinnan ja muun henkisen työn tuloksena päädyn lopputulemaan, että turhaan ei varmaankaan Töölön neurokirurgien sanota olevan euroopan huippuja. Ehkä se johtuu juuri siitä, että asiat tutkitaan etukäteen perusteellisesti ja sen jälkeen pystytään tekemään paras mahdollinen hoitosuunnitelma ja lähteä toteuttamaan sitä. Näin haluan uskoa asian olevan. Vaikka toki tämä viivytys mieltäni hetkellisesti madalsikin. Odottelu jatkuu edelleen. Seuraavaksi odotan kutsua uuteen MRI- kuvaukseen keskussairaalaan. Sitten alkaa tulosten ja toimenpidekutsun odottelu. Jos jotakin opin niin odottamaan. Potilas Manninen - odottamisen mestari.
Sain kirjepostia lääkäriltä. Siinä oli otsikkona "etäkontakti". Ensimmäisenä sanana oli "kirjeajalla". Jaaha, olin siis omassa kodissani lääkärin kirjeajalla lukiessani postin minulle kiikuttamaa kirjettä sairaanhoitopiiriltä. Mielenkiintoista. Eipähän leviä korona ja vältetään turhat löpinät. Näppärää ja nykyaikaista. Kirjeajan sisältö oli kuta kuinkin seuraavanlainen: "Reisiluunkauloissa ikätasoinen luuntiheys. Osteopeninen luuntiheys lannenikamissa". "Tämä tulee todennäköisesti onnistuneen hyperkortisolismin hoidon myötä korjautumaan". Pera Palleroinen- pahalainen on siis ehtinyt aiheuttaa lanteisiini osteoporoosin esiasteen. Hyvä uutinen on se, että tämä on korjaantuu, kun Cushing hoidetaan. Milloin, milloin? Kello käy. Kirjeajalla sain myös tietää, että edelleenkään Pera ei ole saanut verensokeriarvojani kohomaan. Jossain asiassa sentään olen kyennyt estämään Peran tuhotyöt kropassani. Suurin kiitos kuulunee karvaisille lenkkeilyttäjilleni. He ovat pitäneet minut liikeessä aamuin, illoin, säässä kuin säässä. Mutta, miten kauan kroppani vielä kestää? Nytkin se tuntuu kulkevan välillä äärirajoilla. Sitkeyttä, itsensä likoon laittamista, taistelua ja tahdonvoimaa on vaatinut, että olen tällä hetkellä tässä kunnossa kuin olen. Kilpajuoksu tuntuu jatkuvan.
Joutomiehenä ehtii miettiä kaikenlaista. Koronan vuoksi vallitseva poikkeustila muistuttaa paljon sota-ajan vastaavaa. Tosin nyt meidät on komennettu sohvien suojiin. Silloin monelle käsky kävi rintamalle ja etulinjaan. Eroakin siis on. Sota-aikaan fyysinen etäisyys läheisistä oli pakon sanelemaa. Nyt lähikontaktia kanssaihmisiin kehoitetaan välttämään. Sairas Mannisen mieleen hiipi huoli suomalaisten jatkuvasti laskevasta syntyvyydestä. Eikö, varsinkin nyt, kun koronakriisi on sekoittanut maailmantalouden, pitäisi tahkota uusia veronmaksajia? Ei nämä rajoitukset ainakaan auta asiaa. Vai, onko tässä mahdollisuus? Kun kesän alkuun sitkeästi pantataan, niin historian kirjat tulevat muistamaan "koronakaranteenin jälkeiset suuret ikäluokat"? Historia toistaa itseään? Jää nähtäväksi.
Normaalitilanteessa paistattelisimme päivää tällä hetkellä Espanjan auringon alla. Olin ehtinyt jo kuvitella itseni aurinkotuoliin hellehattuineni siemailemassa kuohuviiniä ja kirjoittamassa blogia. Mitenhän maisemanvaihdos olisi vaikuttanut kynänjälkeen? Se jää tällä erää arvoitukseksi. Vielä puolitoista vuorokautta ennen lentoa arvoimme lähdemmekö vai emme. Tahtotila lämpöön ja aurinkoon oli niin kova, että se peittosi jopa koronan pelon. Tosin minä en koronaa mainittavasti ole pelännyt, vaikka varmaan olisi pitänyt. Ilmeisesti aivoni pitävät minua edelleen perusterveenä, jonka kaiken järjen mukaan pitäsi selviytyä koronasta melko helpolla. Toki sairastumista tilanteessani pitäsi kaikin tavoin välttää. Sairastunutta ei leikata. Sairastuminen koronaan venyttäisi hoidon alkamista ja toipumisvaiheeseen pääsyä entisestään. Venyvää ja paukkuvaa - sitähän elämäni nykyisellään on. Ja toki pitää muistaa kanssaeläjät - ajatella myös heidän terveyttään. Paras siis vain suojautua ja viettää eristäytynyttä elämää.
Lopullinen päätös jättää Espanjan reissu väliin oli helppo tehdä. Pettymyksestä huolimatta. Järki käteen ja terveys edellä. Tästä alkoi varsinaisen eristäytymisen aika Kivennavalla. Jos en tähän saakka ollut pitänyt koronaa juuri minään, nyt se alkoi todella mietityttää. Sähköposti alkoi laulaa. Lasten harrastuksia peruttiin yksi toisensa jälkeen. Tv:stä ei tuntunut tulevan uutisia kuin yhdestä aiheesta. Alkoi sairas Mannisenkin ajatus liikkua siihen suuntaan, ettei korona sittenkään ole pelkkä olankohautuksella kuitattava juttu. Kivennavalla alettiin panostaa käsien pesuun toen teolla ja miettiä tarkkaan, mihin ulko-ovesta kannattaisi poistua. Myöhään sunnuntai-iltana tuli tieto siirtymisestä kotikouluun maanantaista alkaen. Lapset ja aikuiset ovat innoissaan. Tästä lapset olivat joskus aikaisemmin haaveilleet. Aikuiset eivät niinkään. Onhan tämä ainutlaatuista. Nyt minulla on oiva tilaisuus leikkiä opettajaa. Jännää.
Rumpujen pärinää. Kellojen kilinää. Kaikkia tietysti jännittää ja kiinnostaa, miten potilas Mannisen soitto HUS:iin sujui ja mikä oli tulos? Ensinnäkin yksi tai kaksi soittoa ei riittänyt. Potilaan oli veivattava puhelimen kampea useaan kertaan ja otettava yhteys moneen paikkaan. Soittelurumban tuloksena löytyi Sellan työryhmän kirjaus, jossa viisaat päänsä yhteen lyöneet ohjeistavat uuteen, edellistä tarkempaan MRI:hin ksshp:ssa. He haluavat tarkan kuvan Pera Palleroisesta. Tieto saa pienen lamaannuksen aikaan potilaassa. Onneksi potilas on valmistautunut henkisesti viivytykseen ja ennakoinut, ettei tietoa operaatioajasta näillä näppäimillä ole saatavilla. Mutta pitipä kokeilla kepillä jäätä. Edelleen siis tutkitaan. Ei auta kuin alkaa työstämään ja sulattelemaan tätä tietoa. Toisaalta on hienoa havaita, että asiaani ollaan paneuduttu. Ei hutkita vaan tutkitaan. Ilmeisesti halutaan olla varmoja siitä, mikä möllykkä Pera oikein on. On kaksi vaihtoehtoa. Aivolisäkkeessäni majaileva hyyryläinen on joko kysta tai mikroadenooma. Se on minulle hämärän peitossa, miten näiden hoito eroaa toisistaan. Pitäisi päästä puheisiin lääkärin kanssa asian selvittämiseksi. Pohdinnan ja muun henkisen työn tuloksena päädyn lopputulemaan, että turhaan ei varmaankaan Töölön neurokirurgien sanota olevan euroopan huippuja. Ehkä se johtuu juuri siitä, että asiat tutkitaan etukäteen perusteellisesti ja sen jälkeen pystytään tekemään paras mahdollinen hoitosuunnitelma ja lähteä toteuttamaan sitä. Näin haluan uskoa asian olevan. Vaikka toki tämä viivytys mieltäni hetkellisesti madalsikin. Odottelu jatkuu edelleen. Seuraavaksi odotan kutsua uuteen MRI- kuvaukseen keskussairaalaan. Sitten alkaa tulosten ja toimenpidekutsun odottelu. Jos jotakin opin niin odottamaan. Potilas Manninen - odottamisen mestari.
Sain kirjepostia lääkäriltä. Siinä oli otsikkona "etäkontakti". Ensimmäisenä sanana oli "kirjeajalla". Jaaha, olin siis omassa kodissani lääkärin kirjeajalla lukiessani postin minulle kiikuttamaa kirjettä sairaanhoitopiiriltä. Mielenkiintoista. Eipähän leviä korona ja vältetään turhat löpinät. Näppärää ja nykyaikaista. Kirjeajan sisältö oli kuta kuinkin seuraavanlainen: "Reisiluunkauloissa ikätasoinen luuntiheys. Osteopeninen luuntiheys lannenikamissa". "Tämä tulee todennäköisesti onnistuneen hyperkortisolismin hoidon myötä korjautumaan". Pera Palleroinen- pahalainen on siis ehtinyt aiheuttaa lanteisiini osteoporoosin esiasteen. Hyvä uutinen on se, että tämä on korjaantuu, kun Cushing hoidetaan. Milloin, milloin? Kello käy. Kirjeajalla sain myös tietää, että edelleenkään Pera ei ole saanut verensokeriarvojani kohomaan. Jossain asiassa sentään olen kyennyt estämään Peran tuhotyöt kropassani. Suurin kiitos kuulunee karvaisille lenkkeilyttäjilleni. He ovat pitäneet minut liikeessä aamuin, illoin, säässä kuin säässä. Mutta, miten kauan kroppani vielä kestää? Nytkin se tuntuu kulkevan välillä äärirajoilla. Sitkeyttä, itsensä likoon laittamista, taistelua ja tahdonvoimaa on vaatinut, että olen tällä hetkellä tässä kunnossa kuin olen. Kilpajuoksu tuntuu jatkuvan.
Joutomiehenä ehtii miettiä kaikenlaista. Koronan vuoksi vallitseva poikkeustila muistuttaa paljon sota-ajan vastaavaa. Tosin nyt meidät on komennettu sohvien suojiin. Silloin monelle käsky kävi rintamalle ja etulinjaan. Eroakin siis on. Sota-aikaan fyysinen etäisyys läheisistä oli pakon sanelemaa. Nyt lähikontaktia kanssaihmisiin kehoitetaan välttämään. Sairas Mannisen mieleen hiipi huoli suomalaisten jatkuvasti laskevasta syntyvyydestä. Eikö, varsinkin nyt, kun koronakriisi on sekoittanut maailmantalouden, pitäisi tahkota uusia veronmaksajia? Ei nämä rajoitukset ainakaan auta asiaa. Vai, onko tässä mahdollisuus? Kun kesän alkuun sitkeästi pantataan, niin historian kirjat tulevat muistamaan "koronakaranteenin jälkeiset suuret ikäluokat"? Historia toistaa itseään? Jää nähtäväksi.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kaikki kommentit, palauteet, terveiset ym. ovat tervetulleita. Ole hyvä, anna kynäsi laulaa!