Kiukuttelua

Istun odotusaulassa selkä suorana, parta ajeltuna, hiukset suittuina, pyhäpukuun sonnustautuneena. Mikä tahansa siistimpi kostyymi käy kohdallani nykyään pyhäpuvusta. Kotona pyörin pierunpolttamissa ja koirien karvaamissa kalsongeissa ja mieheltä perityssä, pari numeroa liian isossa hupparissa. Sopii pers leviämään ja maha turpoamaan. Mukavuus ennen kaikkea. Nyt on eri look, olenhan raahannut itseni - vastentahtoisesti tosin - ihmisten ilmoille, työterveyshuoltoon. Sairaan sosiaaliset ympyrät ovat rajalliset. Kukaan ei ulospäin näkyvää habitustani pääse moittimaan, kun odottelen huoliteltuna ja näennäisesti rauhallisena nimenhuutoa. Kukaan ei arvaa, mikä resu-petteri ja räyhääjä siistin, seesteisen ulkokuoren alle kätkeytyy. Pystyn huijaamaan kaikkia. Hymyilen sisäänpäin.

Olen valmistautunut muutoinkin kuin ulkoisesti. Olen tarkoin miettinyt käyttäytymistäni tulevalla vastaanotolla. Aion olla oppositiossa. Olen kerännyt kiukkua sisälleni ja antanut itselleni luvan kiukutella ja käyttäytyä pikkumaisesti. Pohja se on minunkin vieterissäin. Aloitin osittain harkitun kiukuttelun jo varatessani puhelimitse aikaa tälle mielestäni turhalle käynnille. Tiuskin ja korotin ääntä, leikin marttyyriä linjan toisessa päässä olevalle terveydenhoitaja-paralle. Huusinpa jopa tietäväni aivan "helvetin hyvin nämä asiat", koska "olen itsekin terveydenhoitaja". Ei, kollegoja emme todellakaan nyt ole. Minä olen potilas ja hän ammattilainen. Kyseenalaistin paikalle raahautumiseni tarpeellisuutta. Ihmettelin, että asiani nyt on tärkeä, kun tähän saakka työterveyshuolto ei ole ollut minusta kiinnostunut ja olen heidän mielestään ollut terve. Nostan peukkua ammatti-ihmiselle, joka jaksoi olla asiallinen ja rauhallinen ja sai lopulta kiihtyneen potilas Mannisen rauhoittumaan yhteistyökykyiseksi. Vielä lopuksi, kun olin pitkin hampain suopunut ajanvaraukseen ja terveydenhoitaja tiedusteli, kuka lääkäri oli hoitanut asiaani, piti potilas Mannisen päästä sanomaan "ei kukaan". Vastaanottoaika järjestyi, vaikka tein kaikkeni päinvastaisen lopputuloksen eteen. Puhelun päätyttyä mieleeni häivähtää, että puhelut varmaankin nauhoitetaan " hyvän asiakaspalvelun varmistamiseksi". Siinäpä materiaalia ja ohjelmanumero työterveyshuollon illanviettoon. Ilo olla avuksi ja hauskuudeksi. Enpä ihmettelisi, jos vastaanotolle tulisi kolmanneksi pyöräksi tummiin pukeutunut vartija lääkärin turvallisuutta ja vastaanoton sujuvuutta varmistamaan. Siinäpä sitä kolmissa tuumin mietittäisiin potilas Mannisen työkykyä. Ajatus hymyilyttää. Mahtaisi tulla kattava lausunto. Monesta näkökulmasta mietitty.

Päädyin työterveyshuollon odotustilaan KELA:n kiristyksen uhrina. KELA vaatii työterveyshuollon lausuntoa työkyvyttömyydestäni. Hoitavan lääkärin kirjoittama b-lausunto ei kiristäjä-KELA:lle riitä. KELA uhkaa lakkauttaa minulta sairauspäivärahani, nykyisen toimeentuloni, mikäli en toimita kyseistä plankettia työterveyshuollosta. Se haluaa juoksuttaa potilas Mannista lääkärin luo, joka ei tunne asiaani ollenkaan. Voi petolinnun perse. En paremmin sano. Nyt sitten odotan pääsyä tohtorille, jolle saan kertoa asiani juurta jaksain, jotta hän voi kirjoitaa arvion, olenko työkykyinen. Tämä ei onnistunut puhelimitse antamalla lupa kaivaa tietoni kanta-palvelusta tai pyytää niitä hoitavalta taholta. Ei, minun piti raahautua työterveyteen henkilökohtaisesti. Sairaan ihmisen kiusaamista.

Syy siihen, että olen kovin vastahakoinen ja ärsyyntynyt työterveyshuoltoon on se, että koen olevani tässä tilanteessa osittain sen toiminnan tai pikemminkin toimimattomuuden vuoksi. Olen vuosien aikana ollut useita kertoja yhteydessä työterveyshuoltoon oireideni takia. Täällä minua ei ole otettu todesta, on vähätelty, ei ole uskottu, on jätetty tutkimatta, hidasteltu. Suoraan sanottuna jätetty heitteille ja hoitamatta. Sanottu sairasta terveeksi. Ja nyt potilas Mannisen tekisi mieli kostaa. Olla oikein hankala potilas. Hauskuutan itseäni odotusaulassa miettimällä, millaisen esityksen saisin vastaanotolla aikaan. Raahaudunko lääkärin kutsun kuultuani räkä poskella linkaten vaivalloisesti vastaanottohuoneeseen? Soperranko lääkärille käsittämättömiä lauseita silmät päässä pyörien? Heittäydynkö lattialle piehtaroimaan päätäni pidellen? Itkenkö ja nauranko vuoron perään? Niin, onko potilas Manninen työhön kyvykäs? Tätä sietää harkita - vakavasti.

Vihdoin kuulen itseäni kutsuttavan. Lääkäri ei minua muista, vaikka olemme tavannneet monta kertaa. Ehei, Pirre, viimeksi viime syksynä ollaan tavattu, muutamaankin kertaan, ajattelen mielessäni. Ääneen en sano mitään, haluan vain hoitaa tämän nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Ei hyvin alkanut tämä tapaaminen, mietin. Skannaan katseellani vastaanottohuoneen. Ei vartijaa, ei toista työntekijää. En ollutkaan puhelinkäyttäytymiselläni ylittänyt " turvallisuusrajaa". Pirre uskaltaa kohdata minut yksin. Jospa hän tämän vastaanoton jälkeen muistaisi minut, tuumin ja nauran mielessäni. Show for Pirre.

Pirre alkaa vuolaasti ja ystävällisesti selittää KELA:n käytäntöjä ja perustella, miksi joudun nyt istumaan häntä vastapäätä. Hän haluaa välttämättä kuunnella sydäntäni, keuhkojani, tunnustella pulssini ja mitata verenpaineeni. En ole koskaan ollut työterveyshuollossa näin tarkassa syynissä. Kyllä nyt tutkitaan ja tunnustellaan. Ilmeisesti terveydenhoitaja on briiffannut Pirreä ja kertonut lievästä vastarinnastani. Ja itseasiassa taisin puhelimessa esittää terveydenhoitajalle arveluni, että lääkäri tutkisi minut varmaankin suurennuslasi työkalunaan ja kyseenalaistaa vastaanoton tarpeellisuuden. Tunnen jonkinlaista häpeänsekaista ylpeyttä käytöksestäni. Aikani kilttinä potilaana on ohitse. On avartavaa ja vapauttavaa vaihtaa roolia välillä. Jotain hyvää Pera Pallurainen on saanut aikaan piiskaamalla lisämunuaiset pumpaamaan kroppani täyteen kortisolia. Pera on tehnyt minusta vastarannan kiisken ja opettanut minut pitämään puoleni.

Pirre haastattelee minua, kyselee nukkumiset, liikkumiset, kivut ja arkiaskareiden hoitamiset, lääkitykset, kaiken mahdollisen. Kylläpä potilas Mannisen asiat nyt kiinnostavat. Ilmeisesti Pirre tulee tutkimuksissaan tulokseen, ettei hoitaja Mannisesta ole töihin ja kertoo suosittavansa sairaslomaa toistaiseksi. Vielä lopuksi Pirre tiedustelee, saako hän soittaa minulle, mikäli jokin asia jäi kysymättä tai hän ei löydä sitä sairaskertomuksestani. Toki minulle saa soitella. Ilo olla avuksi. Pirre lupaa laittaa lausuntonsa KELA:an vielä saman päivän aikana. Selvä. Pirre päästää minut kynsistään, vilkaisee ulos ikkunasta ja toivottaa hyvää kevättä. Yhdessä toteamme ilman muistuttavan huhtikuista keliä, vaikka elämmekin vasta helmikuuta. Ilmoja pidellyt. Suomalaista small talkia. Olen huojentunut päästessäni jatkamaan matkaani. Taas yksi homma hoidettuna. Ei tarvinnut revetä mestarillisiin näyttelijäsuorituksiin. Vaikka mieli totta puhuen teki.

Suorin itseni ulos työterveyshuollon tiloista kohti uusia seikkailuja. Uutena potilaana? Olen kiitollinen lahjastani nähdä hauskuutta ympärilläni. Lähes jokaisessa tilanteessa ja ihmisessä voi nähdä jotain huvittavaa. Itselleen nauramisen taito on tärkeä taito. Voin sanoa, että silloin on usein hauskaa.